torstai 29. syyskuuta 2016

Treenipostia syyskausi 2016

Edellis-iltana, vaikka kaikki paikat olivat vieläkin ihan hellänä, ruoski Alkuvoima kennelin kasvattaja minut vielä pienelle juoksulenkille :D Tai siis sain meidän keskustelusta vähän motivaatiota ja päätin sitten repiä itteni sängyn pohjalta juoksemaan. Otin Dakon mukaan juoksuvyöhön, niin pääsi sekin kerrankin tekemään jotain. Käytiin n. 2km lenkki ja välillä juostiin ja välillä käveltiin. Dako olisi kyllä mielellään mennyt lujempaa, mutta tämän emännän kunto ja jalkalihakset sanoivat toista :D Hiki kyllä nousi pintaan ja olihan sen jälkeen tietty tosi hyvä olo. Ditan ja Duden lepopäivinä voisikin sitten Dakon kanssa käydä juoksemassa!

Eilen aamulla kävinkin sitten treenaamassa Ditan ja Duden kanssa. Oli kyllä aika lämmin, 11-12 astetta ja tuuli ihan hirveästi. Kerittiin juuri tekemään treeni ennekuin alkoi satamaan ja sitä jatkuikin sitten melkein koko loppupäivän. Treeni meni hyvin ottaen huomioon aika kovan vastatuulen. Loppumerteillä menivätkin ravia jonkun matkaa, mutta loppuviimeksi juuri ennen autoa sain vielä tsempattua laukkaan ja päästiin vähän reippaammin "maaliin". Itse potkuttelin aika vähän, mutta sen verran että jonkin verran hengästyi  ja jaloissa tuntui.

Kisoihin en ole vielä laittanut ilmoittautumista, koska hieman vielä mietin jos olisinkin nyt ilmoittanut vain harrasteluokkaan. Mistä kyllä sain kauheat nootit että ei mihinkään harrasteluokkaan, vaan kilpailuluokkaan ja treeniä vaan! :D No 2.10 mennessä täytyy päättää ja katsotaan kuinka käy ;)


Täti pinkki lähti juoksemaan

Läähättäjät






1 kommentti:

  1. Kilpaluokkaan tietty! :) http://koiruuksiakaapolassa.blogspot.fi

    VastaaPoista