sunnuntai 25. syyskuuta 2016

2. Kisapäivä

Se olisi sitten toinenkin kisapäivä taputeltu :) Sen verran eilisestä illasta, että kroppa oli niin maitohapoilla ja väsynyt, etten pystynyt tekemään enää mitään koko iltana. Nukkumaan menin jo yhdeksän jälkeen. Onneksi tänään sai nukkua vähän pidempään, kun ei tarvinnut rataselostukseen mennä ja oma startti alkoi taas vasta klo 11.57. Hieroin eilen jalkoihin kipugeeliä ja magnesium suihketta sekä join paljon vettä osittain maltojauheella varustettuna.

Tänään oli sinänsä helpompi, että rata oli jo tuttu. Tiesin jo missä kohtaa auttaisin vain vähän koiria ja koska sitten laitan kaiken peliin. Eilisen jäljiltä olin aivan varma, että en pysty auttamaan koiria yhtään ja lämpötilakin oli eilistä korkeampi. Yleensä muutenkin toisena päivänä tulee huonompi aika kuin ensimmäisenä, mutta positiivista oli, että oma aikani oli vain 25s huonompi kuin eilinen aika! :) Eli vaikka eilen oli kyllä ihan mehut imetty kuiviin ainakin minulta ja varmasti kyllä koiriltakin, ei aika huonontunut kuin vain 25s. Ei huono, vaikka itse sanonkin :P

Koirat menivät myös oikein hyvin siihen nähden paljonko kerkesimme treenaamaan ennen kisoja. Kesälläkään ei tehty kauheasti mitään ihmeellistä, joten peruskunto oli hyvin matala kun aloitettiin treenaaminen. Tänään olivat lähdössä jopa hieman innokkaampia kuin eilen. Dude nyt aina vinkuu, mutta jopa Dita välillä päästi pienen äänen :D Ensi kuussa olisi sitten jämin SM-kilpailut, jonne ajattelin osallistua ja nyt tietää sitten tavoitteet treenaamisessa. Kaikinpuolin olen tyytyväinen viikonloppuun ja taisi se kisakärpäinen puraista meikäläistäkin, kunhan saadaan vaan sekä emännän että koirien kuntoa hieman nostettua :D

Kisakiree emäntä venyttelee ennen suurta koitosta :D
Kunnon koirabiili
Lähtö
Maaliintulo
Maaliintulo

Maalissa!

Juoksutusta raskaan suorituksen jälkeen

Minka kokeili myyjän roolia

Epäviralliset tulokset
Viralliset tulokset

Juottoa kotipihassa

Raatoja lattialla :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti