keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Treenipostia syyskausi 2016

Ihanaa kun ilmat alkaa olla sen verran viileitä ettei tarvi ihan kukonlaulun aikaan herätä! :) Nukuin peräti kahdeksaan saakka ja lähdin vasta sen jälkeen treenaamaan, mutta silti oli vain 5 astetta. Koitan aina miettiä kuumeisesti hyviä treenipaikkoja, mitkä ei kuitenkaan olisi missään hirveän kaukana. Tänään mentiin ihan toiselle puolelle kaupunkia. Ollaan siellä päin treenattu joskus monia vuosia sitten. Retkikartasta mittasin, että siellä olisi juuri sopiva reitti edestakaisin n.4km. Kisojen matka on 4.2km ja tänään mentiin oikein 4.4km :D Tarvisi vielä hankkia sellainen puhelinpidike ohjaustankoon, että näkisi siitä suoraan mitkä kilometrit ovat. Dude ei yleensä ennen treenejä malta paskoa, joten hätä tulee aina juostessa. Yleensä ei tarvi pysähtyä lähes ollenkaan, mutta tänään veti jarrut kiinni heti ja liinat kivasti täynnä sitä itseään :O Oli muuten kiva ajaa takaisin kun auto hieman löyhkäsi.. Tästä syystä pysähtymistä tuli hieman pidempi aika kuin aikaisemmilla treeneillä. Kuitenkin silti huomaa miten kunto on noussut kummallakin ihan muutamassa viikossa ja nyt alentaan olla jo hyvissä lukemissa ajan ja keskinopeuden kannalta :) Ainakin meidän mittapuulla :D







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti