Ensin otettiin ohitustreenejä. Dako oli ihan hämillään, ei ottanut kontaktia ollenkaan, sylki nameja ja riekkui hihnassa. Ei ollut kuitenkaan niin kiinnostunut ohitettavista koirista.
Siitä siirryttiin autoille ja katsottiin, kuinka koirat tulivat autosta ulos ja menivät takaisin autoon. Siinä Dako oli nätisti. Hiukan yritti tulla ennen aikojaan, mutta muuten oli oikein nätisti.
Siitä mentiin takaisin kentälle piiriin, jossa harjoiteltiin ensin kontaktin ottamista. Dakota suoriutui hyvin ja kokeilin naksutintakin.
Toiseksi otettiin istumista ja paikalla istumista. Siinäkin Dako totteli suht hyvin, vaikka välillä katse herpaantui jonnekkin muualle.
Kolmanneksi otettiin maahan menoa ja paikalla makuuta. Siinä Dakota oli hyvä :) Oikein hyvin pysyi maassa ja paikoillaan kun mamma otti muutaman askeleen taaksepäin ja palasi takaisin.
Neljänneksi otettiin toisten välistä kiemurtelua. Siinä Dakolla meni aluksi hyvin, mutta lopussa kiinnostus herpaantuin ja en saanut sitä takaisin. Sisäinen buddha oli kyllä välillä ihan jossai hukassa :O arrggghh...
Viimeiseksi teimme vielä luoksetulon "koiramuurien" välistä. Dakota ei kiinnostunut muista koirista ja juoksi suoraan luokseni, mutta eipäs antanutkaan ottaa kiinni. Juoksi siinä sitten muutaman ilorallin antamatta ottaa kiinni kunnes vihdoin tuli eteeni makaamaan ja sain otettua sen kiinni. Noh, sellaiset oli ekat treenit... Vähän nyt jos mammalla oli adrenaliini korkealla ja sisäinen buddha hukassa, mutta toivottavasti viimeisellä kerralla ei olisi ihan tuommoista :D Tuossa vielä vanhoja kuvia Dakotan opeista :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti