Niin se loppuvuosi meni ettei kerinnyt kissaa sanoa. Treenaamisen kannalta olikin silti hiljaista, että eipä siitä mitään kirjoitettavaa olekaan ollut. Kisojen jälkeen treenattiin muutama kerta, mutta sitten alkoi tulla liukkaat kelit ja loppuviimeksi kärrystä meni vielä takajarrut rikki. Nyt onkin pieni projekti, että saadaan kärry takaisin kuntoon. Mönkijällä on turha mennä kolmen kanssa ja lunta ei ole tullut niin että reellä olisi päässyt menemään. Loppuvuodesta kuitenkin tuli eteen yksi hyvä mahdollisuus jota jäinkin sitten pohtimaan. Sitä ennen kävimme joulun jälkeen Amsterdamissa viettämässä uutta vuotta. Dakolla alkoi ennen joulua juoksut ja se meni Demon kanssa J:n veljen luo hoitoon. Dita ja Dude menivät Kaapolaan Johannalle ja pääsivätkin oikein kunnolla treeniavuksi, joka jatkuikin vielä viikon pidempään reissumme jälkeen. Kun kaikki koirat olivat kotiutuneet alkoi olla aika uusille jutuille. Uusi vuosi, uudet kujeet vai miten se nyt meni😛 No kumminkin nyt tuossa lattialla makaa valkoinen kerä, joka pääsee nyt neljänneksi vetäväksi meidän laumaan. Nimeltään hän on Kila ja hän on 5-vuotias narttu. Nyt odotankin innolla treenaamista taas neljän koiran kanssa😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti