sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Treenipostia syyskausi 2016

Viimeviikolla treenipäiviä oli tiistai ja torstai. Tiistaina menin Hiitteenharjulle ja sinne saatiin treeniseuraa kotiluolan porukasta. Vähän oli vielä koirat sekaisin uudesta reitistä ja välillä tuli pysähdyksiä kun käännyttiin. Muutama ohitus tuli tehtyä ja hyvin kyllä meni meidän koirat vaikka tuli pieni rähähdys toiselta valjakolta. Kaikinpuolin muuten hyvä treeni ja maastot on kyllä ihan mahtavat!





Torstaina ajattelin myös mennä Hiitteenharjulle, mutta kävin kuitenkin vain kotikulmilla pienen treenin. Nyt oli myös Dako mukana ja se meni Duden kanssa 3.8km. Jos Dakolla olisi ollut vähän parempi kunto, olisin melkein voinut ottaa sen Ohkolan kisoihin. Ditan kanssa menin yksinään ja ei kyllä ollut paras ratkaisu :D Tai siis ei Dita kyllä ole yksinään juoksija. Hyvä kun edes lähti vetämään saatika että olisi laukannut koko matkan. Ravilla mentiin melkein koko matka ja aika rauhallisella menolla. No mutta tulipa kuitenkin hiukan treenattua ennen kisoja. Niistä tuleekin sitten erikseen oma postaus :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti