maanantai 14. lokakuuta 2013

Quicksilver alias. Dude

No kerrompa nyt, miksi sunnuntaiset treenit eivät toteutuneet :P
Oltiin tossa Oskun omistajan kanssa vähän ajelemassa.. Ihan vaan sellaiset 1600km yhteensä.. Käytiin sitten viikonlopun aikana nopsasti pohjoisissa ja mitäpä muuta tekemässä, kuin hakemassa pikkuinen penneli! Niin se lauma vaan kasvaa ja mikä hauskinta, vuosi sitten samaisena puolenkuun viikonloppuna käytiin hakemassa Dita ja nyt sitten haettiin Demolle äijävoimaa eli Dude saapui taloon :D

Olin jo hetken miettinyt, että Demolle tarvittaisi pari valjakkoon kun tarkoitus sitä treenata myöskin.
Aloin omaksi ilokseni katselemaan pentuilmoituksia. Mikään kiire/pakko ei ole, mutta jos nyt sattuu joku helmi osumaan silmään niin pitäähän sitä tilaisuuteen tarttua. Ja kyllä silmään sitten tarttuikin, että Usvatanssin kenneliin oli syntynyt neljä urospentua. Uroshan siis oli hakusessakin.
Muutanman päivän pyörittelin mielessäni asiaa kunnes päätin, että kysyn onko pentuja vielä vapaana. Olihan niitä ja kasvattaja pyysi soittamaan jotta pystyisimme juttelemaan lisää. Siinä sitten oli kaiken näkösitä härdelliä ja meni varmaan reilu viikko kun huomasin facebookissa että kaksi oli enää vapaana. Siltikin mietein, että olenko nyt valmis ottamaan uutta koiraa.
Vasta sitten kun yksi uros oli enää vapaana, Quantum, vapaana päätin että kyllä se nyt otetaan! Olin tutkinut sukutauluja ja ne olivat omaan mieleisiäni, sekä kas kummaa värillähän ei ole väliä, mutta pennut olivat riistan värisiä :P Otin itseäni niskasta kiinni, soitin kasvattajalle ja ihanan puhelun jälkeen meille oli pentu varattuna. Huh huh ja eikun tilaamaan lisää elementtejä, että saadaan poikien puoli ja tyttöjen puoli :)

Kyselin muutaman viikon päästä uusia kuvia pennuista, jolloin kasvattaja kertoi minulle varaamani pennun, Quantumin, olevan erittäin ujo ja vähemmän sosiaalinen mitä muut pennut. Hän ehdottikin minulle, että jos haluan, voin ottaa sittenkin Quicksilverin jonka heidän piti jättää kotiin. Tämä pentu oli reipas ja sosiaalinen. Päädyin sitten vaihdokseen. Eli meille tulisikin nyt Quicksilver :)

Hakuun oli vielä 1kk aikaa ja se menikin nopeampaa kuin luulin :D Soveimme ystävän kanssa, että lähdemme lauantai aamulla ajamaan, olemme siellä yötä ja sunnuntaina ajelemme kotiin. Matkaa oli siis Ulvilasta Tiaisiin n.800km. Ajomatkat olivat kyllä rankkoja, mutta reissu kokonaisuudessaan muuten oli aivan mahtava!

Tämä Usvantanssin kennel oli siis Tiaisissa ja he pitävät myöskin Korvalan Kestikievaria. Paikka oli aivan upea, ihmiset aivan ihania enkä voi muuta kuin kehua kaikkea! Saimme yöpyä ihanassa pikkumökissä, saimme paljon tietoa ja hyviä vinkkejä sekä mikä ihaninta saimme mukaamme ihanan pennun, kiitos Jaana! :)




Paluumatkalla poikkesimme vielä Santa Parkin gift shopissa. Matka meni pennun osalta paremmin kuin olisin koskaan voinut toivoa. Se nukkui boxissa, tauoilla kävi tekemässä tarpeensa ja jatkoi taas nukkumista. Helppo matka oli pennun osalta. Perillä kun esittelin sitä muille koirille oli ilmassa alkukankeutta, mutta sinne se kumminkin jäi Demon kaveriksi tarhaan. En ainakaan kuullut yöllä mitään vinkumista tai ulvomista, joten hyvin sillä meni sielläkin. Se söi illalla ja aamulla hyvin sekä tuli aamulla jo paljon paremmin juttuun meidän koirien kanssa. Ditalla tahtoi olla vähän liian rajut leikit, mutta siitä sitten likkaa ojensin ja jätti pennun rauhaan. Eiköhän niistä vielä lauma kehkeydy <3 MEIDÄN PIKKU DUDE <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti