lauantai 16. kesäkuuta 2012

Mökkeilyä ja muuta mukavaa

On ollut hiljaista kirjoittelun osalta, koska itse olin kipeänä viikon ja vieläkin puolikuntoisena. Aivan järkyttävä räkätuti iski joka veti kyllä ihan sängyn pohjalle. No onneksi parempaan päin jo mennään ja olen voinut olla töissä sekä tehdä jo jotain koirienkin kanssa.

Dakolla alkoi juoksut toukokuun lopussa ja se sitten tarkoitti sitä, että meidän arkitottis-treenit jäivät siihen.. Harmitti ja harmittaa yhä edelleen tosi paljon, koska Dakon kanssa olisi ollut niin tärkeää saada treenata muiden koirien läsnäollessa. Toivottavasti joskus päästäisi ottamaan uusiksi. Onneksi olin kipeänä juuri sen Dakon tärppiajan niin ei tarvinyt niitä Demon kanssa tarhassa erottaa toisistaan. Vaikka Demo onkin leikattu on sillä edelleen halut tallessa :P Varmuudeksi pidin vielä loppuviikon kun olin töissä Demon vaijerissa tarhan ulkopuolella.

Torstaina oltiin käymässä meidän mökillä ja ai että kun koirat tykkäs! Kävivät rannassa vähän kahlailemassa ja juoksivat pää viidentenä jalkana pitkin pihaa. Oli ne onnessaan. Juteltiin myös mummun kanssa mökin mahdollisesta aitaamisesta tai edes portin tekemisestä ettei koirat vahingossa lähtis ainakaan mökkitielle. Se on kuitenkin niin hyvä paikka lähteä koirien kanssa viettämään kesäpäivää kun ei sinne aja kuin 10min, niin olisi hyvä että paikka olisi sitten koira-ystävällinen :)

Oltiin myös perjantaina äidin luona grillaamassa ja paistamassa lettuja :) Koirat sain ottaa mukaan ja ne oli meidän kanssa takapihalla vaijereissa kiinni. Ne vaijerit on kyllä todella hyvät kun ovat uusia spiraalilla olevia! Koirat ei sotkeudu niihin ja voi laittaa kiinni melkein mihin vaan. Oltiinkin kaikki sitten ihan väsyneitä kun päästiin kotiin ja kaikki nukkuivat seuraavat 12h ihan mutkattomasti :D














Spiraalivaijeri




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti