tiistai 31. toukokuuta 2016

Treenipostia kevätkausi 2016!

Eilinen oli mukavan viileä päivä ja illalla päätin mennä taas pienen treenin. Tällä kertaa myös Dako pääsi mukaan. Sitä vaan ei kauheasti voi asfaltilla juoksuttaa kun rikkoo melkein samantien anturansa, mutta tällä kertaa tassut kestivät. Todella hyvin meni taas treeni ja kaikki menivät hyvällä motivaatiolla alusta loppuun :)










maanantai 30. toukokuuta 2016

Treenipostia!

No nyt on käyty muutamia kertoja treenaamassa kärryn kanssa ja olen kyllä oikein innostunut uudesta välineestä. Sen kanssa on helppo mennä ja on kuitenkin melko tukeva. 2-3 koiraa vetää oikein mainiosti ja kiva olisi jos olisi se neljäskin :P Kuitenkin muutama treeni on tullut tehtyä joko kahdella tai kolmella. Ajattelin että kokeilen lähteä kotipihasta suoraan ja otinkin vain Ditan ja Duden, että pystyn hallitsemaan kärryä paremmin. Meiltä lähdettäessä kun on melko jyrkkä alamäki joka tulee suoraan autotielle ja oikeanpuoleista liikennettä ei näe hyvin koska siinä on mäki edessä niin voipi käydä hassusti jos treenipeli ei jarruta kunnolla. Kuitenkin kärryn jarrut jarruttivat ainakin kahden ei nyt ihan maailman innokkaimman koirien vaudin :D Treeni meni hienosti ja ainakin nuo tutun reitin suunnat menevät jo todella hyvin. Treenaamassa kävin neljän aikaan yöllä kun tulin lastenvahtikeikalta ja oli viileää, hiljaista sekä oikein valoisaa. Kaikinpuolin oli kyllä mukava reissu :)











sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Muutoksia ja treenipostia!

Nyt on ollut pitkä aika viime kirjoittamisesta, ei vaan ole yhtään ollut kirjoitus-olo. No nyt on taas tullut niin paljon muutoksia, että oakkohan sitä on vähän jotain rustata :D

Ensiksi lähdetään vähän haikeammasta asiasta. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin, että meidän mammelssi Brinneli lähti kokeiluun uuteen kotiin viettämään eläkepäiviään. Treeneissä se alkoi selvästi olemaan hitaampi kuin nuo nuoret ja mielummin olisi ravannut kuin laukannut. Sitten alkoi, luultavasti turhautumistaan, kaivaa itsensä ali tarhasta Ditan ja Duden kanssa. Melko monta kertaa ollaan saatu metsästää noita kolmea ympäri tienoota muutaman viikon aikana -_-. Yksi ratkaisu olikin, että Dita ja Brinna pääsivät ketjupaikoille ja Dudekin oli vaijerilla tarhassa. Itse pihasta löysivät myös muutamia kohtia joista karkailivat muutaman kerran, mutta nekin ovat nyt tilkitty ja niitä ei sovi jättää pihaan ilman valvontaa. Demo sai kuitenkin etuoikeuden nyt koko pihan vahtimiseen ja pysyykin siinä vapaana oikein hyvin. Päivisin vartioi pihaa kun ollaan pois kotoa ja öiksi pääsee sitten sisälle.

Brinna meni kylläkin tutulle ja on koeajalla, joten kotiin saa palata jos asiat siellä ei sujuisi, mutta toistaiseksi kaikki on kuulemma mennyt hyvin. Siellä pääsee valjakoimaan vielä toisen koiran kaverina, mutta vauhdit ovat sille varmasti parempia kuin meidän treeneissä. Muuten se on ollutkin todella hyväkuntoinen ja uskon että tämä oli paras ratkaisu kaikkien kannalta.

No sitten itse treenaamiseen. Loppuvuodesta ystävämme lupasi isänsä kanssa rakentaa meille kärryn. No tekeminen hieman venyi, mutta nyt viimein sain hakea kärryn kotiin ja pitihän se heti käydä illalla testaamassa :) Olen oikein tyytyväinen vempeleeseen ja treeni meni oikein hyvin! Pieni vika vain oli. että takajarrut eivät kyllä toimineet, mutta onneksi en niitä sen enempää tarvinnut :D No luulen että vika on helposti korjattavissa ja kärry on kuitenkin ihan käyttökelpoinen.

Treenaaminen on ollut pitkän aikaa todella vähäistä. Talvella oltiin vähän aktiivisempia, mutta lumien jälkeen meni pitkään ennen kuin saatiin kärry ja nyt toivon taas vähän aktiivisempaa treenaamista. Demoa ei voi pitää lainkaan mukana, Brinna on nyt poissa joten kolmosella mennään. Dakon kroppa on kyllä mun mielestä vähän kankea, että sitä täytyisi kyllä jossain osteopaatilla käyttää. No mutta tekstiä tuli aika paljon niin kirjotellaan taas joku kerta ja nyt loppuun vähän kuvamatskua :)